Sähköinen kuntokortti

Reserviläisurheiluliitto (RESUL) julkaisi vuoden 2009 alussa Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton jäsenistölle tarkoitetun Sähköisen kuntokortin ().
Kuntokortin avulla jäsenistön on mahdollista seurata omia kuntosuorituksiaan. Järjestelmään voi syöttää kuntoilusuoritusten lisäksi myös ampumasuoritukset. Järjestelmästä voi mm. tulostaa valmiin ampumapäiväkirjan oman yhdistyksen ampuma-aliupseerin allekirjoitettavaksi. Kuntokortin suoritusmerkinnät antavat perusteet myös kuntomerkkien anomiselle.
Sähköinen kuntokortti sisältää myös paljon hyödyllistä tietoa kuntoilusta ja ihmisen fysiikasta.
Sähköinen kuntokortti avautuu Reserviupseeriliiton/Reserviläisliiton jäsenkortista löytyvällä jäsennumerolla.

Urheilu- ja ampumatoiminta

Kenttäkelpoisuutta ja työkykyä ylläpitävää harrastustoimintaa

Reserviläisen fyysisen kunnon ylläpitämiseen tähtäävien toimintamahdollisuuksien luominen on piirien keskeinen, sääntöjen mukainen tehtävä. Viimeisen vuosikymmenen aikana suuria joukkoja on liikuttanut maakunnan alueella kiertävä Reserviläispyöräily. Keskeisessä osassa ovat myös ammunnat.
Sotavahinkosäätiö palkitsi Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin vuonna 2011 poikkeuksellisesta aktiivisuudesta reserviläisten ampumataitojen ylläpitämisessä.

Prosenttiammuntakilpailu

Prosenttiammunta on Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) ja Reserviläisliiton (RES) järjestämä kilpailu, jonka tarkoituksena on kasvattaa jäsenistön ja yhdistysten ampumaharrastuksen aktiivisuutta.
Prosenttiammunnassa yhdistykset/kerhot kilpailevat siitä kuinka suuri prosenttiosuus heidän jäsenistöstään osallistuu ammuntoihin vuositasolla. Ammuntasuoritukseksi kelpuutetaan vähintään 10 laukausta käsittävä ampumasuoritus minkä tahansa valvotun ampumatapahtuman, kilpailun tai ja koulutustapahtuman yhteydessä. Myös hyväksytty hirvi-, kauris- ja karhuampumakoe lasketaan suoritukseksi.
RUL ja RES käyvät piirien ja yhdistysten lisäksi oman kilpailunsa.
SRA:ssa jokaiseen ampumasuoritukseen laaditaan ampumatehtävä, jossa ampuja joutuu toimimaan annetun tilannekuvauksen edellyttämällä tavalla. Ampujan tulos muodostuu saavutetun osumapistemäärän ja suoritukseen käytetyn ajan suhteesta. Etelä-Pohjanmaalla lajia harrastetaan aktiivisesti mm. Ilmajoella, jossa järjestetään vuosittain koko valtakunnasta osallistujia keräävä Huissin Syys-SRA -kilpailu. Kuva: Vesa Niemistö.
SRA:ssa jokaiseen ampumasuoritukseen laaditaan ampumatehtävä, jossa ampuja joutuu toimimaan annetun tilannekuvauksen edellyttämällä tavalla. Ampujan tulos muodostuu saavutetun osumapistemäärän ja suoritukseen käytetyn ajan suhteesta. Etelä-Pohjanmaalla lajia harrastetaan aktiivisesti mm. Ilmajoella, jossa järjestetään vuosittain koko valtakunnasta osallistujia keräävä Huissin Syys-SRA -kilpailu. Kuva: Vesa Niemistö.
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY
Osoite:
\\ Impivaarantie 25
\\ 60420 SEINÄJOKI
Toiminnanjohtaja:
\\
\\
\\ 050-594 9617
Puheenjohtaja:
\\
\\ 050-422 3219
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY
Osoite:
\\ Impivaarantie 25
\\ 60420 SEINÄJOKI
Toiminnanjohtaja:
\\
\\
\\ 050-594 9617
Puheenjohtaja:
\\
\\ 0400-292 418
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään